Suomen Siipikarjaliitto: Kanava-järjestelmä

Siipikarjatalouden terveysvalvonnan modernisointi

"Uusi järjestelmä on avannut meille aivan uusia mahdollisuuksia palvella paremmin asiakkaitamme." Lea Lastikka, toiminnanjohtaja

Kanava

Suomen siipikarjatilojen salmonellavalvontaa hallinnoiva järjestelmä haluttiin uudistaa nykypäivään. Offbeat Solutions määritteli yhdessä asiakkaan kanssa tarvittavat prosessimuutokset ja toteutti Windows Azure -pohjaisen, asiakkaan muihin järjestelmiin integroituvan liiketoimintajärjestelmän.

Suomen Siipikarjaliitto oli etsinyt kumppania uudistaakseen vanhaksi käyvän ja useammaksi ohjelmaksi hajaantuneen liiketoimintajärjestelmänsä. Rahoituskin oli jo luvassa maa- ja metsätalousministeriöltä. Tarkoitus oli tuoda järjestelmä Accessista ja Worksista nykyaikaan, laajentaen samalla toiminnallisuutta ja avaten järjestelmään extranet-pääsy myös asiakkaille. Ensimmäisen toimittajan kanssa tuloksettomasti päätyneen yrityksen jälkeen tekijäksi löytyi aiemman järjestelmän kehittäjän kontaktien avulla Offbeat Solutions.

Räätälöity liiketoimintajärjestelmä integraatioineen

Kanava Arkkitehtuuri

Helppokäyttöisyys ja selkeys olivat keskeisiä tavoitteita järjestelmäuudistuksessa. ”Uudessa ohjelmassa tiedot löytyvät loogisista yhteyksistä, ja kaikki tarvittavat toiminnot ovat helposti saatavilla”, iloitsee Siipikarjaliiton Kanava-järjestelmän pääkäyttäjä Anneli Raitanen.

Koska liiton toimintaan liittyy paljon ohjeiden, näytetarrojen ja muiden dokumenttien tulostamista, piti tulostus saada toimimaan selainkäyttöisestä pilvipalvelusta automaattisesti. Esimerkiksi uuden siipikarjaparven luonnin yhteydessä toimiston tulostin suoltaa nyt oikeat dokumentit oikealla kielellä suoraan työntekijän käden ulottuville. Lisäksi toteutettiin integraatiot talous- ja asiakashallintajärjestelmiin.

Kanava Screenshot

Liiton asiakkaille avattiin extranet-pääsy siipikarjatilan omiin raportteihin ja tuotantokirjanpitoon. Myös pakkaamot voivat seurata omien munantuottajiensa testituloksia, ja eläinlääkärien työ helpottuu kun siipikarjatila voi valtuuttaa lääkärin pääsemään tilan tietoihin. Tilalliset saavat muistutukset tulevista näytteenotoista, ja pystyvät taltioimaan EU-tukien edellytyksenä olevat selvityksensä suoraan Kanavaan.

Niin liiton kuin asiakkaidenkin tiedot ovat varmassa tallessa asianmukaisten suojausten ja säännöllisten varmuuskopioiden takana.

Vanhentuneen järjestelmän korvaaminen uudella kannattaa

Kanava

Vaikka uudesta järjestelmähankkeesta syntyy aina kustannuksia, maksaa nykytarpeet ja tulevaisuuden laajennusmahdollisuudet huomioiva uudistus itsensä takaisin pian – kunhan projekti tehdään hyvin. Tämä tarkoittaa, että hahmotetaan mitä täytyy ja mitä kannattaa muuttaa, niin softassa kuin toimintatavoissakin.

Toimittajan on keskeistä perehtyä asiakkaan bisnekseen. ”Offbeat tuntui alusta saakka kuuntelevan ja ymmärtävän selostuksiamme toiminnastamme, ja pystyi tämän pohjalta ehdottamaan ja toteuttamaan toimivia ratkaisuja. Olemme todella tyytyväisiä yhteistyöhön.” toteaa Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Lea Lastikka tyytyväisenä.

Tässä uudistusprojektissa parannettiin olennaisesti käytettävyyttä ja joustavuutta, päästiin eroon vanhan ohjelman asettamista teknisistä rajoitteista, avattiin aivan uusia käyttötapoja olemassaolevalle tiedolle ja saatiin käyttöön nykyaikaiset tietoturva- ja varmistusratkaisut sekä skaalautuva hosting-ympäristö. Hintakaan ei päätä huimannut, sekä toteutusprojekti että hosting-ratkaisu olivat kustannuksiltaan varsin kilpailukykyiset.

Kysy lisää!

Riikka Heikniemi

Riikka Heikniemi
konsultti, Offbeat Solutions
riikka@offbeat.fi

Lea Lastikka

Lea Lastikka
toiminnanjohtaja, Siipikarjaliitto
lea.lastikka@siipi.net


Siipikarjaliitto
Muita tuotoksiamme